|
Viisiosainen trilogia
Douglas Adams Parhaat Palat
Linnunradan käsikirja liftareille
 ...jonka apinoista polveutuvat asukkaat ovat niin alkukantaisia, että heidän mielestään digitaalikello on varsin hieno keksintö.
Planeetan asukkailla on - tai oikeastaan oli - ongelmana se että he olivat suurimman osan elämästään onnettomia. Tunnetta yritettiin korjata monin tavoin, joista useimmat merkitsivät vain vihreiden paperinpalasten siirtelyä ihmiseltä toiselle, mikä oli sinänsä merkillistä, sillä eiväthän nuo pienet vihreät paperinpalat olleet onnettomia.
Niinpä ongelmaa ei pystyttykään ratkaisemaan. Suurin osa ihmisistä oli edelleen ilkeitä ja onnettomia - jopa ne joilla oli varaa hankkia itselleen digitaalikello.
...lähes kaksituhatta vuotta sen jälkeen kun eräs mies oli naulattu puuhun ainoastaan siitä syystä että hän oli ehdottanut ihmisille että olisi kivaa olla hyvä toisille ihmisille, ihan pelkästään vaihteen vuoksi... Herra Prosser oli vain ihminen, kuten oli tapana sanoa. Toisin sanoen hän oli hiilen kiertoon perustuva, kaksijalkainen elämänmuoto joka oli kehittynyt apinoista. "Kyllä ", Arthur sanoi, "Kyllä minä näin. Se oli näytteillä lukitun arkistokaapin alimmassa laatikossa käytöstä poistetussa vessassa jonka ovessa luki varokaa leopardia!" Alukset roikkuivat ilmassa lähes samaan tapaan kun tiilet eivät roiku. "Pysyt minun matkassani ja pidät hauskaa. Linnunrata on ihan mukava paikka. Sinun täytyy panna tämä kala korvaasi." Samalla hetkellä Arthurin aivoista putosi pohja.
Hänen silmänsä muljahtivat nurin. Hänen jalkansa alkoivat valua ulos päälaesta.
Huone Latistui kaksiulotteiseksi hänen ympärillään, se pyöri väkkäränä, lakkasi olemasta ja jätti hänet sukeltamaan omaan napaansa. Baabelin kalaan perustuva teoria kuuluu suunnilleen näin: ´Minä kieltäydyn todistamasta olevani olemassa´, sanoo Jumala, ´sillä todisteet tekevät uskon tarpeettomaksi, ja ilman uskoa minä en ole mitään.
´Mutta´, sanoo ihminen, ´Baabelin kala on kiistaton todiste olemassaolostasi, eikö vain? Mitään sen kaltaista ei olisi voinut kehittyä sattumalta. Se todistaa että sinä olet olemassa. M.O.T.´
No, voihan nenä´, sanoo Jumala. ´Tuota minä en ollut tullut ajatelleeksikaan´, ja katoaa kuin irreaalinen pieru logiikan Saharaan.
´No, mutta sehän kävi näppärästi´, sanoo ihminen ja menestyksensä innostamana todistaa seuraavaksi että musta on valkoista ja jää auton alle seuraavalla suojatiellä. "Minä en halua kuolla juuri nyt!" hän kiljui. "Minun päätäni särkee edelleen, enkä minä halua mennä taivaaseen pää kipeänä! Minä olisin vain kärttyinen, eikä minulla olisi lainkaan kivaa!" "Tiedätkö", Arthur sanoi, "juuri tällaisella hetkellä, kun minut aiotaan heittää ulos vogonien avaruusaluksesta Betelgeuzesta kotoisin olevan miehen kanssa tukehtumaan ulkoavaruuden tyhjyydessä minä todella toivon että olisin kuunnellut mitä äitini sanoi minulle kun olin pieni poika."
"Kuinka niin? Mitä hän sitten sanoi?"
"En minä tiedä. En koskaan kuunnellut." "Niin on", sanoi ohi kulkeva sekopää.
"Kuka tuo oli?" Arthur kysyi.
"Kuka? Ai, tuo viisipäinen mies ja karviaispuska jossa kasvoi savusillejä?"
"Juuri hän."
"En minä tiedä. Kuka lienee?"
"Jaha." "Mutta eihän siitä ole kysymys!" Ford raivosi. "Kysymys on siitä että minä olen nyt täysin rauhallinen pingviini, ja minun kaveriltani loppuvat kohta jäsenet!" Hyvin tunnettu ja suosittu tosiasiahan on, etteivät asiat ole aina niin kuin puusta katsoen näyttää. Miksi ihmiset syntyvät maailmaan? Miksi he kuolevat? Ja Miksi he haluavat viettää niin suuren osan näiden kahden tapahtuman välisestä ajasta digitaalikello ranteessaan? "Minä vaadin että minä joko olen tai en ole Hoopotus!" "Ei, ei", Frankie keskeytti. "Me haluamme ostaa sinun aivosi."
"Mitä?"
"No, kuka niitä jäisi kaipaamaan?" Benjy tiedusteli. ...sen kahden hengen miehistö makasi yhtenä miehenä tukehtuneena... "Hyvin yksinkertaista. Minä olin hyvin kyllästynyt ja masentunut, joten minä kytkin itseni sen ulkopinnassa olevaan tietokoneistukkaan. Juttelin sen tietokoneen kanssa ummet ja lammet ja selvitin sille näkemyksiäni maailmankaikkeudesta", Marvin selitti.
"Ja mitä sitten tapahtui?" Ford hoputti.
"Se teki itsemurhan", Marvin sanoi ja lähti köpöttelemään kohti Kultasydäntä.
Maailmanlopun ravintola Eräs teoria väittää, että jos joku joskus keksii täsmälleen mikä on maailmankaikkeuden tehtävä ja miksi se olemassa, se siinä samassa katoaa ja tilalle tulee jotakin vielä kummallisempaa ja käsittämättömämpää Tähän mennessä on tapahtunut:
Alussa luotiin maailmankaikkeus.
Tämä oli herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.
Monet kansat uskovat, että maailmankaikkeuden loi jonkinlainen jumala, vaikka Viltvodle VI:n jatravartidit uskovatkin, että itse asiassa maailmankaikkeus sinkoutui ulos Suuren Vihreän Flunssakohtauksen nenästä, kun tämä aivasti. Esimerkiksi eräs yliälykäs panulotteisten olentojen rotu rakensi kerran itselleen jättimäisen supertietokoneen nimeltä Syvä Miete saadakseen lopullisen vastauksen Perimmäiseen Kysymykseen Elämän Tarkoituksesta, Maailmankaikkeudesta ja Kaikesta.
Seitsemän ja puoli miljoonaa vuotta Syvä Miete laski ja arvioi ja ilmoitti lopulta, että vastaus oli itse asiassa neljäkymmentäkaksi - ja niin piti rakentaa toinen vieläkin suurempi tietokone selvittämään mitä itse asiassa oli kysytty. "Joo. Katso minä olen Zaphod Beeblebrox, minun isäni oli Zaphod Beeblebrox toinen, isoisä oli Zaphod Beeblebrox kolmas..."
"Täh?"
"Sattui pieni sekaannus ehkäisyvälineautomaatin ja aikakoneen kanssa. Nyt keskittykää." ...En minä rupea kenenkään sätkynukeksi, en varsinkaan itseni. Vaikka eihän Ursa Minor Betan planeetalla öitä ole.
Se on aurinkovyöhykeplaneetta, jossa jostain selittämättömästä ja jotakuinkin epäilyttävästä topografian oikusta johtuen on vain subtrooppista rannikkoa. Aivan yhtä epäilyttävästä tempo-relestaattisesta oikusta johtuen planeetalla on aina lauantai-iltapäivä, hetki juuri ennen rantabaarien sulkeutumista. Tämä oli tiedotuksen ydin. Siinä luki: "Käsikirja on ehdoton. Todellisuus on usein virheellinen." "Mutta kuulin juuri alieetteriradiosta, että te olette kuollut..."
"Ihan niin, täsmälleen, en vain ole vielä lopettanut liikkumista." "Ihan hienosti", sanoi Marvin, "jos haluaa olla minä, mitä minä henkilökohtaisesti en ollenkaan halua olla." "Jep" Zaphod sanoi ja astui hissiin. "Teetkö muutakin kuin puhut?"
"Kuljen ylös, tai alas", vastasi hissi.
"Hienoa, me ollaan menossa ylös", Zaphod vastasi.
"Tai alas", hissi muistutti.
"Joo, okei, ylös kiitti."
Tuli hetken hiljaisuus.
"Alhaallakin on oikein mukavaa", hissi ehdotti toiveikkaasti.
"Ai, niinkö?"
"Tosi mahtavaa."
"Hyvä, veisitkö meidät nyt ylös", Zaphod sanoi.
"Saanko kysyä, oletteko harkinneet kaikkia vaihtoehtoja, joita alas meno tarjoaa?" tiedusteli hissi kaikkein ystävällisimmällä ja sovittelevimmalla äänellään.
Zaphod hakkasi toista päätään hissin seinään. "Olenhan minä täällä", ääni sanoi hitaasti, "ruumiinikin halusi tulla, mutta sillä on nyt vähän kiireitä. Toimitettavia asioita, tapaamisia." Aineettoman huokauksen jälkeen ääni lisäsi: "Kyllähän te tiedätte millaisia ruumiit ovat." "Kaiken todennäköisyyden mukaan minä olen juhlimassa", sanoi Gargravarrin aavemainen ääni, "ruumiini siis. Se käy usein juhlimassa ilman minua. Sen mielestä minä olen vain tiellä." Vihreä tuhru katseli heitä paheksuvasti.
Se yskäisi.
"Hyvää iltaa, hyvä rouva, hyvät herrat, onko teillä pöytävaraus?" se sanoi.
Ford Prefektin tietoisuus läjähti takaisin kuin kuminauha ja sai hänen aivonsa särkemään. Hän katsoi tokkuraisena ylös vihreään tuhruun.
"Pöytävarausko?" hän toisti vaisusti.
"Aivan niin", sanoi vihreä tuhru.
"Pitääkö tuonpuoleiseen olla pöytävaraus?"
Sikäli kun on mahdollista, että vihreä tuhru voi ylipäätään kohottaa kulmakarvojaan ylenkatseellisesti, niin juuri niin tämä vihreä tuhru teki. "Joo, tai ainakin minä luulen, että se oli minun elämäni", Zaphod sanoi. "Minä olen kyllä niin usein ulkona päistäni." "Aivan niin", sanoi tarjoilija liioitellun kärsivällisesti. "Tämä on Milliways - Maailmanlopun Ravintola."
"Minkä lopun?" Arthur kysyi.
"Maailman", toisti tarjoilija terävästi ja tarpeettoman selkeästi ääntäen.
"Ja milloin se loppuu?" Arthur kysyi.
"Parin minuutin päästä", sanoi tarjoilija. Maailmanlopun ravintola on yksi erikoislaatuisimmista hankkeista koko ravintolatoiminnan historiassa. Se on rakennettu pirstaleille jotka ovat jäännöksiä... se tullaan rakentamaan pirstaleille... oikeastaan se on nyt jo rakennettu ja on itse asiassa ollut... ...Ajassa matkaajan käsikirja - tuhat ja yli aikamuotoa... Useimmat lukijat pääsevät semikonditionaaliseen futuuriin jota modifioi käänteinen plagaalinen intentionaalisen subjunktiivin imperfekti, ennen kuin luovuttavat. Se on rakennettu lopulta tuhoutuneen planeetan pirstaleisille jäännöksille, jotka on (tulnee ollakseinut) suljettu valtaisan aikakuplan sisään ja siirretty ajassa eteenpäin juuri siihen hetkeen jona maailmankaikkeus tuhoutuu.
Monet väittäisivät tätä mahdottomaksi.
Sen sisällä vieraat istuvat (tulnevat istuutunaikse) pöytään ja nauttivat (tulnevat nauttinaikse) ylellisiä ruokia samalla kun katselevat (tulnevat katsellein) kuinka koko luomakunta räjähtää ympärillä.
Monet väittäisivät tätä mahdottomaksi.
Sinne voi saapua (tulnee voikse saapuvan) mihin aikaan vain ilman pöytävarausta, sillä varauksen voi tehdä takautuvasti, nimittäin palatessaan omaan aikaan (varanaikse voiden tehney retrovasti nimenaikse tulenessa tula tullan kotiin).
Monet olisivat ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on täysin mahdotonta.
Ravintolassa voi tavata ja syödä päivällistä (tulnee voikse tavatan ja tulnee avec eineksinen) seurassa joka on kiehtova poikkileikkaus ajan ja avaruuden koko väestöstä.
Tämä, näin voidaan kärsivällisesti selittää, on myös mahdotonta.
Siellä voi käydä niin monta kertaa kuin haluaa (tulnee voikse käydän ja uuskäydä... ja niin edelleen - katso loput aikamuotojen korjaukset tohtori Streetmentionerin kirjasta) ja voi olla varma, ettei koskaan tapaa itseään, sillä se aiheuttaa tavallisesti melkoista hämmennystä.
Tämä, vaikka kaikki muu olisikin totta, mitä se ei suinkaan ole, on silmin nähden mahdotonta, epäilijät sanovat. "Saako olla ruokalista?" hän sanoi. "Vai haluaisitteko tavata päivän annoksen?"
"Täh?" sanoi Ford.
"Täh?" sanoi Arthur.
"Täh?" sanoi Trillian.
"Mahtavaa, sanotaan päivää pihville", sanoi Zaphod. "Mitä Marvinille oikein on tapahtunut?" Trillian kysyi.
Zaphod löi käsillään otsiaan.
"Se paranoidi androidi! Minä jätin sen murjottamaan Sammakkotähden B-planeetalle."
"Milloin?"
"No, tuota, luulisin, että viisisataaseitsemänkymmentäkuusituhatta miljoonaa vuotta sitten", Zaphod sanoi. "No niin, lautasluutnantti, annas se puheputki tänne." Hän hankasi jään pois ja tutki kaiverrusta. Arthurista se näytti sellaisen hämähäkin jalanjäljiltä, joka on ottanut liian monta sellaista, joita hämähäkit iltaisin juhlimassa käydessään ottavat, mutta Ford tunnisti heti Linnunradan iisikielen varhaisen muodon. "Hankalinta tällaisessa pitkässä matkassa on se", kapteeni jatkoi, "että sitä päätyy puhumaan itsekseen, ja se on kamalan ikävää koska puolet ajasta tietää mitä aikoo seuraavaksi sanoa."
"Puoletko ajasta vain?" kysyi Arthur hämmästyneenä.
Kapteeni mietti hetken.
"Niin sanoisin, että puolet." Yhteenveto: on tunnettu tosiseikka, että ne jotka kiihkeimmin haluavat hallita, ovat itse asiassa siihen tehtävään kaikkein sopimattomimpia. Yhteenvedon yhteenveto: ketään joka pystyy hommaamaan itsensä presidentin virkaan ei pitäisi missään tapauksessa päästää siihen tehtävään. Yhteenvedon yhteenvedon yhteenveto: ihmiset ovat ongelma. "Minä luulen, että kala on hyvää, mutta toisaalta luulen, että sade on märkää, niin että kuka minä olen siitä päättämään?" Hän otti pöydältä paperinpalan ja kynänpätkän. Hän piti toista toisessa kädessä ja toista toisessa ja kokeili eri tapoja niiden saattamiseksi yhteen. Hän yritti pidellä kynää paperin alapuolella ja sitten yläpuolella ja sitten sen vieressä. Hän yritti kääriä kynää paperiin, hän yritti hangata kynän tylsää päätä paperiin ja sitten sen terävää päätä. Siitä jäi jälki ja hän ilostui keksinnöstään kuten aina ennekin. "Sinäkö hallitse maailmankaikkeutta?" Zaphod kysyi.
Mies hymyili hänelle.
"Minä yritän olla hallitsematta", hän sanoi. "Oletteko te märkiä?"
Zaphod katsahti häneen hämmästyneesti.
"Miten niin märkiä?" hän huudahti. "Eikö muka näytä siltä, että me ollaan märkiä?"
"Kyllä se minusta siltä näyttää", mies sanoi, "mutta se miltä asia teistä tuntuu saattaa olla kokonaan toinen juttu. Jos lämmöllä teidän mielestänne on kuivattava vaikutus teidän on parasta tulla sisään." "Hei tota..." Zaphod sanoi. "Mikä sinun nimesi on?"
Mies katsoi heitä epävarmasti.
"En minä tiedä. Mikä panee teidät uskomaan, että minulla on nimi? Tuntuisi hyvin omituiselta antaa epämääräisten aistihavaintojen kimpulle nimi." ...Olimme juuri aikeissa olla tekemättä mitään vähään aikaan, mutta se voi odottaa... "Olen lukenut sellaisesta planeetasta, jota käytettiin pallona galaksien välisessä biljardissa. Se pussitettiin suoraan mustaan aukkoon. Kymmenen miljardia ihmistä kuoli."
Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki "Luulin sinun kuolleen..." hän sanoa töksäytti.
"Niin minäkin luulin vähän aikaa", sanoi Ford, "ja sitten ajattelin olla pari viikkoa sitruuna. Huvittelin polskuttelemalla vähän väliä ginitonicissa."
Arthur yskähti ja teki saman sitten uudestaan.
"Mistä sinä...?" hän aloitti.
"Löysin ginitonicia?" sanoi Ford iloisesti. "Löysin pikkujärven, joka luuli olevansa ginitonic ja polskuttelin siinä. Ainakin luulen, että se luuli olevansa ginitonic." "Järki on nimittäin siinä, ettei ole mitään järkeä siinä, että tulee hulluksi, kun yrittää olla tulematta hulluksi. Sitä voi yhtä hyvin antaa periksi ja säästää järkeään." "Käsikirja sanoo, että lentämisen taidon, tai oikeastaan niksin, voi oppia. Kikka on siinä, että oppii paiskautumaan maata kohti osumatta siihen..." "Miksi", hän kysyi, "tuolla niityllä on sohva?"
"Minähän sanoin!" huusi Ford ponnahtaen seisomaan. "Turbulensseja aika-avaruusjatkumossa!"
"Ja tässäkö on turbolinssiliikkeen odotushuoneen sohva?" Arthur kysyi... ...kun näki Chesterfield-sohvan laiskasti pompahtelevan ilmassa niityn yli. Näkymättömäksi tekemiseen vaadittava teknologia on niin äärettömän monimutkaista, että yhdeksässäsadassayhdeksässäkymmenessäyhdeksässä miljardissa yhdeksässäsadassayhdeksässäkymmenessäyhdeksässä miljoonassa yhdeksässäsadassayhdeksässäkymmenessäyhdeksässätuhannessa yhdeksässäsadassayhdeksässäkymmenessäyhdeksässä tapauksessa biljoonasta on paljon yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa viedä koko hoito jonnekin muualle ja tulla toimeen ilman sitä. Siitä pitäen kun Linnunrata syntyi, mahtavia kulttuureja on noussut ja tuhoutunut, noussut ja tuhoutunut, noussut ja tuhoutunut. Aaltoliikettä on kestänyt niin kauan, että tekee mieli ajatella Linnunradan pakostakin olevan
a) jotenkin merisairas - avaruussairas, aikasairas, historiasairas tai jotakin sen tapaista ja
b) hölmö. "Lääkärini sanoi, että minun velvollisuusrauhaseni on epämuodostunut, ja moraalisäikeissä on synnynnäistä vajavuutta", hän mumisi itsekseen, "ja siksi minut on vapautettu maailmankaikkeuksien pelastamisesta." Ne luvut, jotka kirjoitetaan ravintolalaskuun ravintolassa, eivät seuraa samoja matematiikan lakeja kuin luvut, jotka kirjoitetaan mille tahansa muulle paperille missä tahansa muualla maailmankaikkeudessa. Oltuaan vaiti kymmenen desimaalin tarkkuudella sen ajan, jonka arveli välittävän yleisen halveksuntansa kaikelle patjamaiselle, robotti jatkoi pienessä ympyrässä pyörimistään. Patja mötkähti. Sellaisen äänen päästää elävä suopatja, joka on syvästi liikuttunut kuultuaan jotakin liikuttavaa. Sana voi myös kaikkien aikojen kaikkien kielien Maximegalon-suursanakirjan mukaan tarkoittaa ääntä, jonka Hollopin lordi Sanvalwag päästi huomattuaan unohtaneensa vaimonsa syntymäpäivän jo toisena peräkkäisenä vuotena. Koska Hollopin lordi Sanvalwageja on ollut vain yksi ja hänkin poikamies, sanaa voi käyttää vain kieltomuodossa tai spekulatiivisesti... "...Miksi sinä kierrät ympyrää?"
"Siksi, että toinen jalkani on juuttunut kiinni", Marvin tokaisi. "...ja olen karkeasti arvioiden noin kolmekymmentä miljardia kertaa sinua älykkäämpi. Otetaanpa esimerkki. Ajattele jotain numeroa, ihan mitä tahansa."
"Ee, viisi", patja sanoi.
"Väärin", Marvin sanoi. "Huomaatko?"
Tämä teki patjaan suuren vaikutuksen... Tömps tömps.
Surrr.
"Ilo saada palvella."
"Pää kiinni."
"Kiitos."
Tömps tömps tömps tömps tömps.
Surrr.
"Kiitos kun teette yksinkertaisen oven hyvin onnelliseksi."
"Toivottavasti diodisi mätänevät."
"Kiitos. Hauskaa päivän jatkoa."
Tömps tömps tömps tömps.
Surrr.
"On suuri nautinto saada avata teille..."
"Häivy."
"...ja tuottaa tyydytystä sulkeutua jälleen tietoisena hyvin suoritetusta työstä."
"Minähän sanoin, että häivy."
"Kiitos kun kuuntelitte tämän viestin."
Tömps tömps tömps tömps.
"Pulp." ...ja uusi shokki sai juoman melkein läikähtämään yli. Hän tyhjensi lasin äkkiä ennen kuin mitään vakavaa ehti tapahtua. Sitten hän nappasi toisen ensimmäisen seuraksi ja lähetti sen katsomaan, että ensimmäinen voi hyvin...
...ja kulautti kolmannen ryypyn katsomaan, miksei toinen ei ollut vielä raportoinut ensimmäisen voinnista...
...Hän kaatoi uuden ryypyn toiseen kurkkuunsa ja idea oli, että se saavuttaisi edellisen nielussa, yhdistäisi voimansa sen kanssa ja että ne yhdessä saisivat toisen ryypyn ryhdistäytymään. Sitten kaikki kolme lähtisivät etsimään ensimmäistä sanoakseen sille pari valittua sanaa ja ehkä laulaakseen vähäsen.
Hän ei ollut ihan varma oliko neljäs ryyppy ymmärtänyt kaiken, joten hän lähetti viidennen selittämään suunnitelmaa tarkemmin ja kuudennen sen moraaliseksi tueksi. Hän ei ollut kuulevinaan tietokoneen ruikuttavaa ääntä, joka vaati tietää mitä oli helvettiä oli tekeillä ja vaiensi sen tunkemalla pienen elektronisen suukapulan sen virtapiirien väliin. "Ja sitten meidän on lähdettävä", robotti sanoin aivan vakavana, "juhliin."
"Älä", Zaphod sanoi yllättyneenä. "Pääsenkö mukaan?"
"Et", robotti sanoi. "Me tapamme sinut."
"Ihanko totta?" sanoi Zaphod asettaan heilutellen.
"Kyllä", robotti sanoi, ja ne ampuivat hänet.
Zaphod ällistyi niin perin pohjin, että niiden täytyi ampua uudestaan ennekuin hän kaatui. Kiistatta voitiin todistaa, että useampi ihminen katseli kolmidim-televisiolähetystä tähtialuksen lähdöstä kuin sillä hetkellä oli ihmisiä olemassa, ja tätä pidetään nykyään katselijatutkimuksen kaikkien aikojen suurimpana saavutuksena. Arthur notkahti rajusti, kun hänen ihonsa yritti hypätä yhteen suuntaan ja luuranko toiseen samalla kun aivot miettivät kummasta korvasta ryömisivät pakoon. Hänen lepakon siipensä olivat jotenkin pelottavammat siksi että ne olivat säälittävän repaleiset räpiköintielimet sen sijaan, että ne olisivat olleet vahvat ja lihaksikkaat ilmanpieksimet. Pelottavaa niissä oli kenties se, että ne itsepintaisesti olivat olemassa vastoin kaikkea todennäköisyyttä. Jokaisessa hänen kolmesta pienestä silmästään oli pistävä katse, joka näytti yhtä täysjärkiseltä kuin kala likusteripensaassa. ...jos vaan joku keksisi miten ohjuksen saa laukaistua suorassa kulmassa todellisuuteen nähden. Kymmenen minuuttia myöhemmin kun hän huolettomasti liiteli pilven läpi, isot ja erittäin huonomaineiset cocktailkutsut kopsahtivat häntä suoraan ristiselkään. Juhlatalo ja Krikitin sota-alus näyttivät siinä kiemurrellessaan vähän kahdelta ankalta, joista ensimmäinen yritti tehdä kolmatta ankkaa toisen sisään samalla kun toinen yritti kovasti selittää, ettei se tuntenut olevansa valmis kolmanteen ankkaan vielä, ja ettei se ainakaan halunnut, että tämä ensimmäinen tekisi kolmannen eikä ainakaan silloin kun hän oli juuri lentämässä. Kauhu kylmäsi heitä, ja kului jääkylmä sekunti ennen kuin kukaan ampui.
Ja kun sekunti oli ohi, ei kukaan ampunutkaan. Kultasydän kertoi avaruudelle kuinka mennä solmuun ja pysäköi itsensä siististi Argabuthonin oikeussalin teräsmuurien sisäpuolelle.
Terve, ja kiitos kaloista Kuu oli kelmeä. Se näytti sellaiselta paperipallolta, joka oli otettu pesukoneessa pestyjen farkkujen takataskusta ja josta vasta ajan kanssa ja silitysrautaa käyttämällä sai selville oliko se vanha ostoslista vai viidenpunnan seteli. Hän melkein tanssi jääkaapille, löysi sieltä kolme karvaista jotain, pani ne lautaselle ja tuijotti niitä kolme minuuttia. Kun ne eivät näyttäneet liikkuvan, hän julisti ne aamiaiseksi ja söi. "No tuota, Arthur Dent tässä. Tuota, anteeksi, etten ole ollut töissä puoleen vuoteen, minä nimittäin tulin hulluksi."
"No, eihän tuo mitään. Minä vähän uumoilinkin, että jostain sellaisesta on kysymys. Se ei ole mitenkään epätavallista. Milloin voimme odottaa sinun ilmestyvän tänne?"
"Milloin siilit heräävät talvihorroksesta?"
"Joskus keväällä kai."
"Minä tulen heti vähän sen jälkeen."
"Sillä lailla." Arthur vältti nipin napin törmäämästä sataan italialaiseen pesukoneeseen, jotka olivat saksalaisessa rekka-autossa. Arthur otti paistettua miekkakalaa ja sanoi tulevansa siitä vihaiseksi.
Hän tarttui ohimenevää tarjoilijaa käsivarresta ja rupesi moittimaan.
"Miksi tämä kala on niin pirun hyvää?" Hän tiukkasi vihaisesti.
"Suokaa ystävälleni anteeksi", Fenchurch sanoi hämmästyneelle tytölle. "Hänellä taitaa vihdoinkin olla mukava päivä." Jos otetaan kaksi David Bowieta ja pannaan toinen David Bowie toisen David Bowien päälle ja sitten kiinnitetään ylemmän David Bowien kumpaankin käsivarteen vielä yhdet David Bowiet ja kääritään koko homma likaiseen kylpytakkiin, niin meillä on jotakin, joka ei täsmälleen näytä John Watsonilta, mutta joka niiden mielestä, jotka hänet tuntevat, näyttää pelottavan tutulta.
Enimmäkseen harmiton Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu.
Kaikki mikä tapahtuessaan saa aikaan muita tapahtumia, saa aikaan muita tapahtumia.
Kaikki mikä Tapahtuessaan saa aikaan sen, että se tapahtuu uudestaan, tapahtuu uudestaan.
Tämä ei kuitenkaan välttämättä tapahdu kronologisessa järjestyksessä. ...Mikään ei kulje valoa nopeammin, paitsi ehkä huonot uutiset, jotka noudattavat aivan omia lakejaan. Siinä luki, että Mitänyt olisi saanut nimensä uudisasukkaiden ensimmäisistä sanoista, kun he olivat saapuneet planeetalle matkattuaan vaivalloisesti valovuosien takaa halki avaruuden löytääkseen Linnunradan kaukaisimmat tutkimattomat kolkat. Suurin kaupunki oli nimeltään Nojaa. Suosika oli ainoa Mitänytin jäljelle jäänyt eläinlaji, sillä kaikki muut lajit olivat jo aikapäiviä sitten kuolleet epätoivoon. Tämä oli ilmiselvästi Maa.
Tai pikemminkin ilmiselvästi ei ollut.
Paikka vain näytti suuresti maapallolta ja sen aika-avaruus koordinaatit olivat samat. Mitkä sen todennäköisyyskoordinaatit olivat on kokonaan toinen juttu. Kolme ja puoli minuuttia meni siihen, että hän ohjelmoi tietokoneen olemaan huomaamatta, että oli huomannut jotain. Jäljelle jäänyt minuutti meni sen havaitsemiseen, että tietokone systeemissä oli jo torjuntamekanismi. Ja mahtava olikin.
Hän ei ikimaailmassa olisi huomannut sitä, ellei olisi ollut itse rakentelemassa samantapaista. Hän törmäsi kelpo joukkoon sulavia ja uskottavan tuntuisia unohdusprosesseja ja väistöliikkeitä juuri siellä mihin oli aikonut asentaa omansa. Tietokone kielsi tietävänsä niistä mitään, totta kai. Sitten se kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä, että voisi olla jotain jonka tietämisestä se voisi kieltäytyä ja oli ylipäätään niin vakuuttava, että Fordkin melkein luuli tehneensä virheen. "Sinä et voi nähdä sitä mitä minä näen, koska sinä näet sen minkä näet. Sinä et voi tietää sitä mitä minä tiedän, koska sinä tiedät sen minkä tiedät. Sitä minkä minä näen ja tiedän ei voi lisätä siihen mitä sinä näet ja tiedät, koska ne eivät ole laadultaan samanlaisia. Eikä se myöskään voi korvata sitä mitä sinä näet ja tiedät, koska silloin sinut itsesi pitäisi korvata." Maankamara syöksyi häntä kohti kahdensadan kilometrin tuntivauhtia, mutta sen ongelman hän ajatteli hoitaa sitten kun olisi perillä. Tärkeimmät asiat ensin. "Laite, joka ei mitenkään voi mennä epäkuntoon, poikkeaa laitteesta, joka voi mennä epäkuntoon siten, että kun laite, joka ei mitenkään voi mennä epäkuntoon, menee epäkuntoon, on sitä mahdotonta korjata tai löytää uutta sen tilalle." Tämän seurauksena kaikille puhelunvälittäjille taattiin perustuslaillinen oikeus sanoa ainakin kerran tunnissa: "Käyttäkää meidän yhtiötämme ja kuolkaa!" Orava rääkäisi voitonriemuisesti, sieppasi rätin, hyppäsi pois Randomin päältä, pinkaisi ylös pimeyteen, kapusi puuhun, sukelsi puun koloon, otti mukavan asennon ja sytytti savukkeen. Se näytti vähän pikkalinnulta, mutta oli pienempi. Siis oikeastaan suurempi, tai jos tarkkoja oltiin niin täsmälleen samankokoinen tai ei ainakaan kahta kertaa suurempi. Se oli myös sinisempi ja paljon vaaleanpunaisempi kuin pikkalintu, kun se lisäksi samalla oli aivan musta. Randomkin hämmästeli ilmassa leijuvaa valtavan kokoista vetisensinistä ja utuista nakkia. Nyt se muuttui peräkkäisten nakkien jonoksi tai nauhaksi, joka ei kuitenkaan ollut yhtenäinen, koska välistä puuttui nakkeja. Koko hohtava jono pyöri ja kääntyili ilmassa hämmentävästi, ja sitten sen vauhti vähitellen hidastui, ja näky haalistui ja katosi yön kimmeltävään pimeyteen.
"Mitä se oli?" Random kysyi vaisusti.
"Välähdys epäjatkuvasti todennäköisestä objektista todennäköisyysakselilla."
"Ai."
|
